Aivan kuin nykyäänkin, oli 80-luvun kotitietokoneisiin saatavilla erilaisia oheislaitteita. Ne kytkettiin keskusyksikössä sijaitseviin liitäntöihin.
Tärkein lisälaite Commodore 64:ssä oli kasetti- tai levyasema, joista toinen oli välttämättä oltava, jotta tietokoneeseen pystyi lataamaan sovelluksia. Ellei sitten tyytynyt pelikonsolien tapaan käyttämään vain kiinteitä piirikortin sisältäviä pelimoduuleita, mikä olikin nopein tapa aloittaa pelaaminen, sillä peli käynnistyi heti. Yleisin latausväline oli tavallista C-kasettinauhaa hyödyntävä kasettiasema, jolla pelejä ladattiin parhaimmillaan, tai pahimmillaan, puolikin tuntia. Myöhemmin yleistyi 5.25 tuuman kalvolevyä eli "lerppua" eli diskettiä käyttävä levykeasema, joka oli aluksi harvojen herkkua, sillä se maksoi yhtä paljon kuin itse tietokone. Levyasema sisälsi oman suorittimen, muistin sekä virtalähteen, joka tuotti runsaasti lämpöä, minkä vuoksi asemaa kutsuttiinkin usein leivänpaahtimeksi.
Kiintolevyistä ei tuolloin edes haaveiltu, eikä Commodore 64:ään moista ollut edes tarkoitettu. Tosin eräs valmistaja sellaisenkin monimutkaisen lisälaitteen pian kehitti, jolla kiintolevyn onnistui koneeseen liittämään. Tämä jäi kuitenkin yleistymättä.
Koska kotitietokoneilla pääasiassa pelattiin, tarvittiin ohjainsauvalla ja tulitusnapilla varustettu digitaalinen peliohjain eli joystick tai kaksi ohjainta kaksinpelejä varten. Peliohjainliitännät olivat Atari-yhteensopivia, eli niihin sopi yleisemminkin käytössä ollut peliohjaintyyppi. Atari-malliset joystickit olivatkin tuohon aikaan yksi harvoista standardilaitteista, jotka toimivat useissa tietokoneissa merkkiin katsomatta. Niitä olikin lukematon määrä erilaisia. Laatu oli usein heikkoa, eikä ergonomiassa ollut kehumista. Uuden joutuikin hankkimaan hajonneen tilalle tasaisin väliajoin. Liitäntään oli mahdollista kytkeä myös analogiset pyöritettävät paddle-ohjaimet, näytölle piirtämiseen tarkoitettu valokynä tai jopa hiiri. Levy- ja kasettiasemien liitännät olivat Commodoren omia ja muiden valmistajien kanssa yhteensopimattomia.
Tietokonekäyttöön erityisesti suunniteltu näyttö eli monitori lisäsi kokoonpanon hintaa melkoisesti. Tavallisin näyttölaite olikin noina aikoina kekseliäästi televisio. Keskusyksikkö sisälsi TV-modulaattorin eli sovittimen, jolla kuvasignaali muutettiin television antenniliitäntään sopivaksi. Tällä järjestelyllä tavallista televisiovastaanotinta pystyi käyttämään näyttölaitteena. Säästösyistä monissa kodeissa näytön tehtävää hoiti usein mustavalkoinen matkatelevisio. Jotta tekstitilan reunimmaisetkin merkit varmasti näkyisivät, oli senaikaisten televisioiden kalamaljan muotoisen kuvapinnan takia tietokoneen kuva-alan laidoille jätetty reilun kokoiset tyhjät reunukset.
Commodore 64:ään liitettäviä oheislaitteita olivat esimerkiksi