Käyttöjärjestelmä

80-luvun kotitietokoneiden käyttö oli aina hyvin lähellä laitteistotasoa. Nykykoneilla ei voi tehdä mitään, mikä tuntuisi samalta kuin se mitä näillä tehtiin. Noina aikoina käyttöjärjestelmä ja ohjelmointiympäristö olivat yksi ja sama asia, joka oli koneen oma BASIC-tulkki. Kun tietokoneeseen kytkettiin virta, näyttöön ilmestyi välittömästi BASIC-tulkin komentokehote, johon pystyi vaikka suoraan koodaamaan tietokoneohjelmia BASIC-ohjelmointikielellä. Tietokoneen käyttö tapahtui kirjoittamalla haluttua toimintoa vastaava käsky komentotulkin tekstiriville. Käyttöliittymä oli siis nykymuotoisen graafisen sijaan tekstimuotoinen.

Tietokoneohjelman tai peliohjelman käyttö aloitettiin lataamalla se massamuistista eli kasetti- tai levykeasemalta tietokoneen muistiin. Latauksen käynnistämiseksi syötettiin "load"-käsky. Levyasemalta ladattaessa syötettiin myös tiedoston nimi ja perään levymassamuistin tunnusnumero. Kun ohjelma oli latautunut, se käynnistettiin "run"-käskyllä ja ohjelma oli toimintavalmis. Tietokoneen sammutus tapahtui yksinkertaisesti kääntämällä virta pois virtakytkimestä, jolloin tietokone sammui välittömästi. Kiintolevyä alkuaikojen kotimikrot eivät kyenneet käyttämään. Tosin Commodore 64:llä sekin jossain vaiheessa onnistui erikoisvalmisteisen laajennusosan avulla, mutta ratkaisu oli kallis eikä koskaan yleistynyt.

Commodore 64:n käyttöjärjestelmä oli yhtiön itsensä kehittämä ja nimeltään KERNAL. Vuodesta 1986 alkaen koneeseen oli saatavana myös graafinen käyttöjärjestelmä nimeltä GEOS. Berkeley Softworksin kehittämä järjestelmä muistutti Macintoshin käyttöliittymää. GEOS ei kuitenkaan ollut 64:n vakiovaruste vaan se tuli hankkia erikseen. Graafinen GEOS jäikin harvinaiseksi. Koska 64:ää käytettiin lopulta lähes yksinomaan pelaamiseen, pärjättiin aivan hyvin tekstipohjaisella käyttöjärjestelmällä, jolla ohjelman lataus oli siitä huolimatta helppoa ja yksinkertaista.