Linuxin asentamisesta (RedHat)
yleistä, laitteistosta, asennuksen valmistelusta, Windows samassa koneessa, levyn osioinnista, asennuslevykkeet?

Tämä asennusosa on tehty RedHat 6.0-version perusteella. Lähtökohdat asentamiselle ovat kuitenkin samat distribuutiosta riippumatta, eli käytössä oleva laitteisto olisi syytä tuntea

Yleistä

Linuxia pidetään joskus vaikeana asennettavana, jonka kanssa tulee tietää laitteistosta suurin piirtein kaikki ja joka ei ymmärrä kaikkia oheislaitteita ollenkaan. Tosiasia lienee se, että mikä tahansa käyttöjärjestelmä vaatii asennusvaiheessa laitteistokokoonpanon tuntemista ja hieman enemmän ymmärrystä tietokoneen toiminnasta kuin normaali peruskäyttö. Sen takia Linux ei ole pohjimmiltaan yhtään sen vaikeampi asennettava kuin esimerkiksi Windows95. Tosin Linux usein asennetaan juuri Windowsin rinnalle, jolloin asennuksessa tulee huomioida olemassaoleva Windows kiintolevyllä, jolloin pitää olla hieman tarkkaavaisuutta, ettei tule vahingossa hävitettyä tätä.

Laitteistosta

Peruslähtökohta on se, että standardilaitteet toimivat Linuxissa. Valitettavasti vain tänä päivänä usea laitevalmistaja on ilmeisesti säästösyistä rakentanut käyttöjärjestelmäriippuvaisia laitteita. Varsinkin printtereiden joukossa on paljon vain Windowsissa toimivia laitteita, modeemeissa on myös tänä päivänä tällaisia vain Windowsiin tehtyjä malleja. Näin ollen ensi töiksesi tarkista, lukeeko jonkun laitteen kyljessä/pakkauksessa/käyttöohjeessa tai muussa vastaavassa paikassa jotain tyyliin "Windows only", "winmodem", "winprinter" jne. Tällaisten laitteiden kanssa voit välittömästi unohtaa niiden käyttämisen Linuxissa.

Hyvä paikka laitteistosi Linux-yhteensopivuuden tarkistamiseksi on saksalaisen SuSE-distribuution sivut: http://cdb.suse.de/cdb_english.html. SuSE:n englanninkielinen kotisivu löytyy osoitteesta http://www.suse.com. Samalla selviää, onko laitteeseen olemassa Linux-ajurit, jos Linux-asennuspaketti ei satu laitetta tuntemaan.

 Tänä päivänä Linux-asennus tunnistaa itse useimmat laitteet. Ainoastaan joidenkin harvinaisempien ja erikoisempien laitteiden kanssa on ongelmia. Tällaisia ongelmalaitteita ovat erilaiset ISA-väylään tehdyt PnP-viritykset sekä ISDN-kortit. Jostain syystä jälkimmäinen on vielä ongelma, vaikka ISDN:ää käytetään nykyisin jo paljon. ISDN:n kanssa joudut hankkimaan erillisen isdn-paketin Linuxiin. Tosin RedHat 6.1-version mukana on jo isdn-RPM, joten tämäkin ongelma lienee poistumassa. Eri korttien ajurituki on kuitenkin vielä varsin puutteellinen.

Eri väyläratkaisut vaikuttavat enää vain jonkin verran asiaan. Pääsääntöisesti kaikki ISA-laitteet pelaavat Linuxissa ja tänä päivänä myös PCI-laitteet (poislukien Windowsin vaatimat laitteet). Näytönohjain esimerkiksi tunnistetaan miltei aina oikein ja sille osataan määrittää oikea X-serveri.
 
Ennen asennusta selvitä laitteesi kokoonpano: prosessorityyppi, keskusmuistin määrä, kiintolevyjen koot sekä koneesi muiden oheislaitteiden tyypit kuten romppuasema, modeemi/isdn-kortti, äänikortti, kirjoitin jne...

Asennuksen valmistelusta

Linuxin asennus ei ole vaikeaa, kun sen on hyvin valmistellut. Hyvin se on valmisteltava Windowsinkin asentaminen, jos sen haluaa hyvin tehdä.

Ensi töikseen päätetään asennustapa. On hyvin yleistä, että Linux laitetaan Windowsin rinnalle samaan koneeseen joko samalle levylle eri osiolle tai sitten fyysisesti aivan eri levylle. Jos Linux asennetaan Windowsin rinnalle, pitää olla olemassa tyhjä levyosio, jolle Linux laitetaan. Osiolla saa olla kokoa mielellään vähintään gigan verran. Jos sinulla ei ole vapaata osiota, voit käyttää asennusrompun \dosutils-hakemistossa olevaa fips-ohjelmaa kiintolevyn jonkin osion pienentämiseen. Osiolla pitää tällöin olla kuitenkin tyhjää tilaa lohkaistavan osan verran. Partition Magic tai muut vastaavat ohjelmat käyvät myös.

Usein kuulee puhuttavan, että Linux ei vaadi paljoa levyä. Näin toki tietyssä mielessä onkin, mutta jos aiotaan Linuxia käyttää graafisessa tilassa ja asentaa levylle joitain sovelluksiakin, on pakko varata tilaa riittävästi. Aloittelevan Linuxin käyttäjän kannalta katson, että sitten kun on käyttötaidot kasvaneet ja osaaminen lisääntynyt, voi ruveta miettimään virittelemistä ja pienentämistä.

On myös syytä muistaa, että aloitteleva käyttäjä asentaa yleensä jonkin tunnetun ja yleisen Linux-distribuution, kuten RedHatin, SuSE:n tai Bestlinuxin (entinen SOT-linux). Nämä ovat aloittelevalle käyttäjälle "turvallisia" asennettavia, mutta nämä vaativat enemmän tilaa levyllä kuin jotkin alan harrastajien joskus käyttämät erikoisemmat distribuutiot.

Perinteinen ajatus Linuxin asentamisessa on Linuxin avulla ottaa vanha nurkissa käyttämättömänä lojuva 486 tai 386 vähällä keskusmuistilla ja pienellä kovalevyllä hyötykäyttöön. Ajatus on kaunis, mutta sen toimivuutta kannattaa aina hetken aikaa miettiä kysymksellä: "Mitä aion tällä koneella Linux-ympäristössä tehdä?" Jos vastaukseen sisältyy esimerkiksi graafisen ympäristön käyttöä, unohda koko juttu. Siihen puuhaan DOS + Windows 3.xx on parempi ja vähemmin resursseja vaativa ratkaisu. Jos tekstitila riittää, voit yrittää. Fakta on se, että oli graafinen ympäristö mikä tahansa, se vaatii koneelta runsaasti resursseja. Jos Windows95 on hidas ja hankala käyttää siinä vanhassa koneessasi, Linux on graafisena sitä myös. 286 tai sitä vanhemmat koneet eivät tule kysymykseen, Linux käyttää vain prosessorin ns. suojattua tilaa ja sitä ei taas 286 tarjoa.

Ensimmäiseksi Linux-asennukseksi suosittelen ilman muuta asentamista kunnolliseen ja riittävän tehokkaaseen PC:hen. Kun pääsee siellä sinuiksi Linuxin kanssa, voi ryhtyä kokeilemaan muuta.

Muuten voidaan todeta, että Linux on erinomaisen sopiva ratkaisu esimerkiksi yrityksen postipalvelimeksi yms. verkon reitittimeksi. Tällöin kun ei tarvita graafista ympäristöä välttämättä, voi aivan hyvin käyttää jotain vanhaa käytöstä muuten poistettavaa 486:tta puuhaan.

Windows samassa koneessa

Tavallisesti varsinkin Linuxin kokeilijat asentavat Linuxin Windowsin rinnalle. Sitten käytettävä käyttöjärjestelmä valitaan LILO-ohjelman (Linux Loader) avulla. Toinen vaihtoehto käyttöjärjestelmän valintaan on DOS-ohjelma LOADLIN.EXE. Tämä ratkaisu vaatii, että Linuxin ydin on kopioitava jonnekin sellaiselle osiolle, joka näkyy myös Windowsiin. Ratkaisu on ihan käyttökelpoinen, mutta LILO on mielestäni käytännöllisempi tapa. Tämä dokumentti esittelee ratkaisun LILO:n kanssa.

Jos Windows ja Linux asennetaan samaan koneeseen, on järkevää asentaa Windows ensiksi. Windowsin eri versioilla on yleensä tapana kirjoitella muun muassa kiintolevyn Master Boot Recordin ylitse, jolloin joudut asentamaan LILO:n sinne uudelleen. Lisäksi Windows9x haluaa aina itsensä levyn primääriosiolle. Linux taas voidaan käytännössä asentaa mille osiolle tahansa.
 
Yleensä Windows on koneen ensimmäisen kiintolevyn primääriosiolla. Tämän osio on /dev/hda1 ( = ensimmäisen IDE-levyn primääriosio). älä siis koske Linuxin asennusvaiheessa tähän osioon, jos koneessa on Windows!

Kiintolevyn osioinnista

Aina, kun jokin käyttöjärjestelmä asennetaan koneelle, pitää kiintolevy osioida. Linux tarvitsee aina vähintään kaksi osiota, juuriosion ( / ) ja swap-osion virtuaalimuistia varten. Swap-osiosta pitää muistaa se, että se ei saa olla kuin korkeintaan 128 megatavun kokoinen. Jos tarvitset enemmän swap-tilaa, voit kuitenkin määritellä useampia swap-osioita.

Koska Linuxissa kaikki hakemistot ja osiot näkyvät samassa hakemistopuussa, muiden osioiden määrittäminen tapahtuu määrittämällä jokin näistä hakemistoista (/usr, /home, /var; /boot,...) omiksi osioikseen. Tällöin joutuu arvioimaan sitä, miten paljon todellisuudessa mikin osa tarvitsee tilaa.

Kummallakin tavalla on omat hyvät puolensa. Aloittelijalle ja peruskäyttäjälle riittänee juuren ja swapin määrittäminen. Usean käyttäjän systeemissä voi kenties olla hyödyllistä määritellä /home omaksi osiokseen, jolloin kukaan käyttäjistä ei voi omien toimiensa seurauksena tukkia koko järjestelmää, samoin /var voi olla mielekästä joskus laittaa omalle osiolleen, ettei mikään lokitiedosto tai kirjoitinjono pääse tukkimaan järjestelmää kasvaessaan liian isoksi.
 
Kahden levyosion ( / ja swap) sijasta seuraavankaltainen osiointi olisi järkevämpi:
 
 
/boot käynnistysosio, koko n. 10 megaa. Tänne asentuu Linuxin ydin ja käynnistymisessä tarvittavat tiedostot
/ juuriosio, koko levytilan mukaan.
swap  Linuxin virtuaalimuisti, koko tarpeen mukaan.

Tällaisessa osioinnissa on etuna se, että käynnistysosio voidaan sijoittaa erikseen muista osioista, esimerkiksi jos levy on liian iso Lilo-version ymmärrettäväksi, riittää kun laitetaan käynnistysosio sellaiselle alueelle, joka näkyy. Lisäksi levyvirheen sattuessa on suurempi mahdollisuus saada Linux käyntiin.
 


Asennuslevykkeet?

Jos laitteesi on on uusi, se todennäköisesti osaa käynnistyä romppuasemalta. Tosin joudut mahdollisesti käymään koneesi BIOS-asetuksissa laittamassa option päälle. Linux-romppu on boottaava romppu, joten voit bootata suoraan siltä. Tällöin et tarvitse DOS:ia tai Windowsia yhtään mihinkään.
Jos koneesi ei osaa bootata rompulta, tarvitset boottikorpun l. asennuslevykkeen. Tähän operaatioon tarvitset joko DOS:ia tai Windowsia. Kummassakin tapauksessa RedHatin asennusrompulta löytyy hakemisto \dosutils, jossa on ohjelma rawrite. Ohjelma kirjoittaa halutun imagen levykkeelle. Rompulta asennettaessa tarvitaan \images-hakemistosta tiedosto boot.img. Huomaa, koko nimi pitää kirjoittaa, kun sitä kysytään homma pelaa näin:
 
  1. käynnistä DOS tai DOS-kehote Windowsissa
  2. mene cd-aseman hakemistoon \dosutils
  3. käynnistä siellä ohjelma rawrite
  4. ensiksi ohjelma kysyy imagea, anna sille X:\images\boot.img (X: on cd-asemasi tunnus! Huomaa, imagen nimi tarkenninta myöten!)
  5. sitten ohjelma kysyy kohdetta, jonne image luodaan. Anna siihen A: (levykkeesi)
  6. nyt odotat ja ohjelma tekee sinulle käynnistyslevykkeen
  7. ohjelma ei ilmoittele mitään, kun se on valmis, kehote vain tulee takaisin. Tästä tiedät, että homma onnistui.


Nyt voimmekin aloittaa itse asennuksen!

Alkuun