Vaikka ensimmäiset päätteettömät painokirjaimet kehitettiinkin jo 1800-luvun alussa, niitä ei käytetty yleisesti ennen 1900-lukua. Suuri yleisö vierasti uusia kirjainmuotoja. Ranskassa päätteettömiä kirjaimia haukuttiin rujon puutteellisuutensa vuoksi groteskeiksi ja nimitys jäi. Vasta informaatiografiikan yleistymisen ja funktionalismin nousun myötä groteskit saivat hyväksynnän.
Yhdysvalloissa tummat groteskit saivat yleisnimen gothic, vaikka groteskeilla ei ole gotiikan kanssa mitään tekemistä. Neutraali ja kaikkialla ymmärrettävä nimitys on sans serif, joka tarkoittaa päätteetöntä.
Ensimmäinen typografinen ongelma on kirjaintyypin valinta. Yleensä ensin arvotaan antiikvan ja groteskin välillä. Perinteisesti antiikvaan päädytään kun julkaisussa on pitkiä tekstimassoja ja groteskiin kun ladottavaa tekstiä on vähän tai pitää luoda monitasoinen hierarkia. Hierarkian luomisessa auttaa se, että groteskeista löytyvät suurimmat kirjainperheet (ellei multifontistoja oteta lukuun). Eri perheenjäseniä voi olla kymmeniä levennettyine ja kavennettuine versioineen.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen: monet antiikvat ovat huonoja valintoja leipätekstiksi ja groteskien joukosta löytyy hyvin luettavia kirjaintyyppejä. Viimeaikaiset luettavuustutkimukset osoittavat, että groteski voi olla aivan yhtä hyvä valinta leipätekstiksi kuin antiikvakin. Humanististen groteskien kontrastisuus ja toisistaan poikkeavat muodot tekevät niistä usein varsin luettavia.