Kalastus on suosittu harrastus myös pääkaupunkiseudulla. Yksi parhaista Helsingin ottipaikoista löytyy Vanhankaupungin suulta, Arabianrannasta, jossa on kalastettu jo 1500-luvulta lähtien.

Parhaina aamuina voi rannalla olla yli sata kalastajaa. Vuodenajasta riippuen merestä nostetaan muun muassa lohia, ongitaan kuhaa tai lipotaan alkutalvesta siikaa.

 

Arabianrannan kalastajien mielestä alue onkin yksi Euroopan parhaista lohenkalastuspaikoista. Elo-syyskuussa, lohen nousun kiihkeimpään aikaan, rannoille kerääntyy paitsi kymmeniä kalastajia, myös iso joukko yleisöä seuraamaan kalamiesten kamppailua jopa kymmenkiloisista vonkaleista.

Vanhankaupunginkoski on kokenut suuria muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Vuonna 1986 vesistöön rakennettiin lohiporras. Talvella 1999 koskeen tehtiin suurremontti. Silloin koskeen rakennettiin kalojen nousua helpottava serpenttiini. Samalla kosken ylä- ja alapäitä muokattiin uudelleen.

 

 

 

Uudistusten ansiosta meritaimenen ja lohen nousu on nyt helppoa ja sujuvaa. Myös muutkin kalalajit uiskentelevat vaivatta koskea ylös ja alas.

Vanhankaupunginkosken kalastuslupia myy Meri-Info, joka sijaitsee Vanhankaupunginkoskella.

   

 

Kalastukseen tarvitset kalastusluvan. Lupa-asiat Vanhankaupunginkosken kalastukseen löydät alta.

Lupa-asiat

Tietoa alueesta

 

Projekti toteutettu osana Metropolia AMK:n Urbaani Yhteistyö -projektia syystalvella 2008.
Haastattelut, kuvaus, äänitys ja editointi:
Olli-Pekka Kursi, Marika Myllymäki, Minna Eskola (Radio- ja televisio)
Webdesing ja toteutus:
Ville Ojanperä (Digitaalinen viestintä)