"Osiointi menee aina pieleen" - tuntematon ajattelija.
Osiointi (partitioning) tarkoittaa kiintolevyn jakamista osiin. Osioinnilla pyritään parantamaan kiintolevylle talletettujen tietojen hallintaa sekä myös lisäämään järjestelmän luotettavuutta. Hyvin tehdyllä osioinnilla voidaan kohtuullisen helposti varmistaa esim. se, ettei kukaan yksittäinen käyttäjä onnistu tukkimaan palvelimen levyä omilla tiedostoillaan.
Osiointi on aina tulevan levyn tarpeen ennakointia. Sen takia se ei ole mikään hetkessä tehtävä operaatio. Pitää pystyä ennakoimaan, missä tarvitaan tilaa enemmän ja missä ei. Kotikäyttäjän kannalta hieman heikosti tehdyllä osioinnilla ei yleensä aiheuteta mitenkään suuria vahinkoja, mutta palvelinympäristössä huono osiointi saattaa aiheuttaa helposti ylläpidolle ylimääräistä työtä. Palvelinkäytössä olisikin perusteltua ryhtyä käyttämään LVM:ää perinteisen osioinnin sijasta.
Ei ole olemassa oikeaa tapaa osioida levy, sen voi tehdä monella tavoin ja saada aikaiseksi aivan toimivan järjestelmän. Se, mikä eniten ratkaisee osiointitavan, on koneen käyttötarkoitus. Palvelinkäytössä on aivan erilaiset tarpeet kuin kotikäytössä.
Unixeissa ja Linuxissa ei ole levyasematunnuksia. Osiointi tehdään siten, että
juurihakemiston (/) alla oleva hakemisto liitetään levyosioon. Esimerkiksi
hakemistot /home, /usr ja /opt ovat tyypillisiä
omalle osiolleen liitettyjä hakemistoja.
Kotikäyttäjän ei kannata kovin tarkkaa ja pitkälle menevää osiointia toteuttaa. Seuraava jako on aivan riittävä:
| /boot | käynnistysosio, koko n. 10 megaa. Tänne asentuu Linuxin ydin ja käynnistymisessä tarvittavat tiedostot. Älä yritä tehdä liian isoa /boot-osiota. Maksimikoko on n. 20 Mt. Tässä on toisaalta pieni ristiriita, koska Red Hatin asennusohjelma ei oikein suostu tekemään alle 100 Mt:n osioita. |
| / | juuriosio, koko levytilan mukaan. Tänne tarvitaan vähintään 2 Gt tilaa, enempikin olisi tarpeen, koska jos ei tehdä /usr-osiota, kaikki ohjelmat asentuvat tänne. |
| swap | Linuxin virtuaalimuisti, koko tarpeen mukaan, nyrkkisääntö 2 * keskusmuisti. |
/home | Linux-käyttäjien kotihakemistot ovat |
Tarkennetaan hieman edellistä jakoa. Muita yleisesti luotuja osioita ovat seuraavat:
| /usr | Tämän osion alle asennetaan distribuution mukana tulevat ohjelmat. Näin ollen tämä tarvitsee aika paljon tilaa, 2-3 Gt vähintään. Jos tekee osiot /usr, /opt ja /home, ei juuriosiolle enää tarvita kuin jokunen sata megatavua tilaa. Tosin tällöinkin vielä /var-hakemisto jää juurihakemiston alle ja jos käyttäjiä on paljon, tämä tukkiutuu nopeasti, koska käyttäjien postilaatikot ovat /var/mail-hakemistossa. |
| /opt | Tänne pitäisi asentaa kaikki ns. kolmannen osapuolen (third party) ohjelmat. Esimerkiksi OpenOffice-toimisto-ohjelma, kun sen asentaa erikseen. (Tosin tänä päivänä OO tulee Red Hatin mukana ja Red Hatin asennusohjelma tunkee ohjelman /usr-hakemistoon). Tilantarve riippuu luonnollisesti siitä, mitä kaikkea aikoo asentaa. |
/tmp | Palvelinkäytössä voi olla mielekästä tehdä tilapäishakemisto /tmp omaksi osiokseen. Näin eivät käyttäjät pysty tukkimaan koko juuriosiota millään isolla tiedostolla. |
/var | /var-hakemistossa on muuttuvaa tietoa, kuten kirjoitinjonot ja postitiedostot. Tilantarve riippuu käyttäärästä ja siitä, kuinka paljon heille tulee postia ko. järjestelmään. Myös järjestelmän lokitiedostot ovat tämän hakemiston alla. Tämä hakemisto täyttyy useinmiten joko postilaatikoiden myötä tai sitten lokien kertymisellä. Näin esimerkiksi tekemälllä paljon lokitiedostoon kirjoittavia operaatioita voi jopa ilkivaltaisesti tukkia osion. Siksi tämä hakemisto on mielekästä pitää omana osionaan palvelinkäytössä. |
Kun jako joudutaan tekemään hyvin tarkaksi, tulee ongelmia levyn osioinnissa. Kuinka paljon varataan tilaa kullekin osiolle? Entä jos varasinkin liian vähän tilaa jollekin osiolle? Samoin jos järjestelmään asennetaan uusia levyjä ja pitäisi saada tila joustavasti käyttöön esim. niin, että annettaisiin /usr-hakemistolle pari gigaa lisää ja /home-hakemistolle kymmenen. Tavanomaisilla Linuxin tiedostojärjestelmillä (ext2 ja ext3) ei voi tällaista operaatiota tehdä. Onneksi nykyisin on olemassa tällaiseen ratkaisu: LVM.
Red Hatissa on versiosta 8.0 alkaen ollut käytössä Logical Volyme Management (LVM). Sillä on mahdollista tehdä järjestelmä, joka joustaa käytön mukaan. Sen avulla voidaan joustavasti määritellä osioiden kokoja uudestaan sen mukaan, kun niitä tarvitaan.
Normaalisti levytila on jakautunut fyysisiin osioihin (physical volyme). Fyysinen osio on yksi kokonainen levy. LVM:n avulla voidaan useasta levystä muodostaa looginen osio (logical volyme group), joka yhdistää tämän tilan:
/boot-osiota ei voi sisällyttää tällaiseen ryhmään. Se jätetään
ulkopuolelle.
| Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että usein puhutaan loogisita osioista silloin, kun fyysinen levy on jaettu useaan osioon. Tässä yhteydessä käytän samaa termiä eri merkityksessä... |
Kun tällainen ryhmä on luotu, siitä voidaan jakaa tilaa perinteisille osioille, esimerkiksi näin:
Tälloin jos esimerkiksi näyttää siltä, että 20 Gt ei riitä /home-
hakemistolle, voidaan vapaasta tilasta (Free Space) ottaa lisää tilaa sille. Ryhmään
voidaan myös liittää uusia levyjä, joten levytilan kasvattaminen käy "käden käänteessä".
Red Hatin manuaaleista lyhyen kuvauksen LVM:stä löytää Customization Guidesta ( http://www.redhat.com/docs/manuals/linux/RHL-9-Manual/custom-guide/ch-lvm-intro.html). Tarkempi LVM-osioiden luonti löytyy sitten samasta oppaasta osoitteesta http://www.redhat.com/docs/manuals/linux/RHL-9-Manual/custom-guide/ch-lvm.html.