Word2007:n tyylien logiikka ja toimintamalli on käytännössä samanlainen kuin aiemmissakin Word-versioissa. Siinä on kuitenkin muutamia käyttökelpoisia lisäominaisuuksia. Tässä dokumentissa hieman Word2007:n tyyliominaisuuksista
Tyylivalinnat löytyvät valintanauhasta tyylit-kohdasta. Erillisen tyyli-ikkunan saa näkyviin kuvassa näkyvällä ohjeella taikka painamalla nuolella nro 1. merkitystä kohdasta:
Tästä saat esille tyyli-ikkunan, jossa on aluksi kovin vähän näköisesti tyylejä listassa:
Esimerkiksi oletusarvoisesti tuossa ei oikeastaan näy kuin tyylit Normaali sekä Otsikko 1. Ruudulla ympäröidyn valinnan kautta pääsee tyylien hallintaan, jossa on uusia ominaisuuksia verrattuna aiempiin versioihin:
Täällä on pari mielenkiintoista valikkoa, Suosittele sekä Rajoita. Ensinmainitussa voi määritellä, miten tyylit näkyvät, esimerkiksi kuvassa näkyvät otsikkotasot 2 ja 3 on merkitty Piilotettu, kunnes käytetään -merkinnällä. Ne siis tulevat näkyviin luetteloon vasta kun niitä käytetään.
Rajoita-valinnalla taas voidaan rajoittaa taikka sallia tiettyjen tyylien näkymistä ja käyttämistä dokumentissa. Tällä voidaan jossakin tapauksissa ilmeisesti selkeyttää dokumentin hallintaa määrittelemällä tarkemmin tyylit, jota siinä käytetään.
[Kommentti: lyhyen tutustumisen jälkeen tässä on minusta kyllä hyviä ajatuksia ja ideoita, mutta jotenkin tässä tulee jonkinlainen keskentekoisuus. Varsinkin kun noiden ei-piilotettujen tyylien lista on noinkin pitkä... ]
Word2007:ssä on aiempiin versioihin verrattuna tullut mukaan valmiit tyylijoukot (ks. nuoli 2 sivun ensimmäisessä kuvassa. Sen valinnan takaa löytää nämä joukot:
Näistä käyttäjä voi valita erilaisten valmiiden perusmuotoilujen välillä. Esimerkiksi tyylijoukko Muodollinen näyttää perusasetuksiltaan tällaiselta:
Näillä saa nopeasti vaihdettua koko dokumentin ulkoasun, tosin on syytä huomata, ettei näiden perusasetukset ole aiemmista Word-versioista ainakaan parempaan suuntaan muuttunut. Näin ollen esimerkiksi erilaisten raporttien kirjoittaminen vaatii edelleenkin paljon esivalmisteluja, että eri tyylitiedostot saa toimimaan järkevästi.